Akvaario 2

Päivän kalasaalis. Nuppupeitossa nro 9 on 7 applikoitua kalaa ja yksi koralli. 

Akvaario 2 on tehty samalla idealla kuin aiempi, mutta paljon nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Korallin applikointi ja tuon yhden kalan piilottaminen keskialatilkkuun olivat tämän työn kutkuttavin juttu. 

Huomaa myös tarina: alhaalla eri heimoon kuuluvat kalat alkavat hieroa suhdetta.

Koirapeitto

Koirapeitto on nuppupeitto nro 8. Se sai alkunsa heräteostoksesta Wexlerin kangastaivaassa. Ostin noin puoli metriä koirakangasta, josta saisin tilkkuja moneen pikku peittoon.

Halusin lisäksi kokeilla vastaväreien voimaa. Kaivoin Caran d'Ache värikynät esille pitkästä aikaa. Suunnittelin idean ensin ruutupaperille. Minulla sattui olemaan oransseja ja sinisiä jämätilkkuja iso kasa. Kun tekniikan valitsee oikein, saa käytettyä pienimmätkin kauniit tilkut.

Aloitin leikkaamalla tilkut irti. Jätin liian kapeat saumavarat, minkä huomasin peittoa kootessani. Ikävä kyllä, monelta koiralta puuttuu päälaki.

Tutkin, kuinka monta blokkia peittoon suunnilleen mahtuisi. Päätin karsia vihreäpohjaiset tilkut pois ja jättää vain siniset.

Käytin perinteistä hirsimökkitekniikkaa. Ensimmäisen kerroksen jälkeen työ sujui todella nopeasti. Koiratilkut olivat erikokoisia, mutta "tasasin" kokoeron leikkaamalla blokit samankokoisiksi ensimmäisen kerroksen jälkeen eli kehystettyäni koiran kahdella tilkulla.

Kun kaikki blokit oli ommeltu, silitin ne vielä kerran hyvin - ja huomasin, etteivät ne olleetkaan samankokoisia. Erityisesti tuo hattupäinen koira aiheutti harmia. Blokki oli muita pienempi. Keksin kuitenkin sijoittaa sen oikeaan alareunaan, jossa saatoin tasata muut tilkut reunoista hieman pienemmiksi. Tätä ongelmaa ei kyllä huomaa, jos ei ole itse tehnyt tilkkutöitä.

Kuvassa päällinen silitettynä nurjalta puolelta.

Yksityiskohtana tämä korvapuoli veijari!

Akvaario

Nuppupeitto nro 7: Akvaario. Työtä on innoittanut lastenkirja Erakkorapu etsii kotia (Eric Carle).

Materiaalit: Siskon shortsien ylijäämäpalat, vanhat Marimekon verhot ja vanha vääränvärinen lakana, jonka solmuvärjäsin epäonnistuneesti pesukoneessa. Tuota sinistä piisaa myös vuoriksi ja se on ihanan pehmoista.

Luonnos

 

Itsekritiikkiä: Epäonnistuin hieman tikkausvaiheessa ja siis tikkaus selvästi on heikoin osaamisalueeni, ja joskus tarkkuuden puute. Näkyy tuossa vaakasuorassa tilkussa keskellä. Yläreuna siliää silitysraudalla.

Teen näitä yleensä työpäivän jälkeen huonossa valossa aivan väsyneenä, joten myös kalojen "napinläpitikillä" applikointi on aika harjoittelijamaista. Tiedän, että osaan paremmin. Mutta ei sitä aina jaksa.

Vuori ja nimikointi

Elämäni 1. nimikointinauha

Yksityiskohtakuvia 

 

Kuljeskelevat muumit

Nuppupeitto nro 6 "Kuljeskelevat muumit" sai alkunsa muumikankaasta, joka oli aivan liian täyteen ahdettu kuvia. En pitänyt taustaväristäkään. Vaaleanpunainen tuntui imelältä.

Tasaruutumalli houkutteli, joten silppusin muumit sopivan kokoisiksi ruuduiksi ja etsin niille kaverit aiemmin värjätyistä tilkuista, sellaisista, jotka eivät olleet sopineet oikein mihinkään. Vuorikangas on sisareni aarteista. Sen sävyt sopivat tismalleen päällyseen. Samoin päällysen kirkas oranssi on hänen kättensä töitä.

Nalle ja ilmapallot

Nuppupeiton nro 5 idea lähti pienestä flanellitilkusta, jonka sain lahjoituksena. Minulla oli sävyihin sopivaa omenakangasta (tyttären kesämekko vuosien takaa). Lisäksi oli aiemmista, veneaiheisista peitoista jäänyt valmiiksi matonkudetekniikalla ommeltuja tilkkuja. Lisäsin riviin toisen mokoman.

Mittasuhteet eivät oikein onnistuneet tässä, sillä peitosta tuli liian pitkä. Nuppupeitto ei saa olla liian suuri mihinkään suuntaan. Tässä yläreunan omenat olisi voinut jättää pois tai ainakin kaventaa sateenkaaren alla olevaa valkoista tilkkua. Heti kun näin peittoni facessa, huomasin, miten olisin saanut sen visuaalisesti paljon paremman näköiseksi. Harmi, mutta enää ei voi korjata, sillä peitto on myös päältä tikattu niin hyvin (tällä kertaa), etteivät tikkaukset juuri erotu.

Pikku Myy ja kesä

Nuppupeitto numero 4 syntyi pimeyden ahdistuksesta. Vastasin myös Face-ryhmän Käsityöblogit vihreä päivitys -haasteeseen.

Keräsin keoksi kaikki tilkkuni, joissa on keltaista tai vihreää. Aloin haaveilla kesästä ja luonnon heräämisestä. Olin saanut sisareltani lahjoituksena noin 15 cm:n palan muumikangasta, jossa kokonaiset kuvat olivat lähinnä Pikku Myyn ja Muumipapan hahmoja. Päätin keskittyä Myyhyn ja pyöreisiin muotoihin, kuten omena ja mansikka. Korostin ideaa applikoimalla koneella pyöreäksi leikattuja tilkkuja sinne tänne.

Omenatilkku on ollut tyttären vähän pidetty, kirpparilta hankittu kesähame. Mansikkakangas on ystävältä saatu lahjoitus. Hän kertoi, että hänen äitinsä teki kankaasta esiliinoja. Mieleeni tuli heti Muumimamman mansikkamehu.

Tämän tilkkutyön myötä heräsi kysymys tilkkutöiden nimikoinnista. Olen nimikoinut tähän mennessä vain yhden työn, tyttärelleni tekemäni rakkauspeiton. Kirjomisessa oli iso työ. Haluaisin nyt siirtyä askelen eteenpäin ja hankkia oman ompelu- eli käsityömerkin tai -nauhan. Harjulan tilkkukurssilta sain muutaman hyvän vinkin. Nyt vain suunnittelemaan tekstiä.

Joulukortti-ideoita

 

Ostin Wexlerin kangaskaupasta metrin palan joulukangasta. Se riitti yhteen tyynynpäälliseen ja kymmeniin kortteihin.

Toisen idean, joulukuusen, sain Harjulan tilkkukurssilta. Tilkkuminiatyyrejä olin ommellut aiemminkin, mutta joulukuusi oli uusi teema. 

Tilkut ommeltiin ensin tietyssä järjestyksessä kuitukankaalle. Silityksen jälkeen työ kiinnitettiin silittäen kaksipuoleisen liimaharson avulla korttipohjaan. Reunat olisi voinut huolitella jotenkin, mutta en keksinyt hyvää tapaa. Vinojen oksien ompelu vaati paljon aikaa. Tein näitä vain muutaman. 

Nopeuttaakseni korttien valmistusta keksin, että suorat oksat voisi ommella ns. matonkudetekniikalla. Tämä tarkoittaa, että ommellaan suikaleita yhteen jatkuvalla syötöllä, katkaisematta lankaa välillä. Koneen taakse kertyvät tilkut leikataan langan kohdalta paloiksi ja niihin liitetään uusi suikale. Kun koossa on neljä suikaletta, on kuusen vihreä osuus valmis. Samalla tavalla ompelin rungon kätevästi: Kahden valkoisen suikaleen väliin liitin kapean ruskean runkosuikaleen. Lopuksi  leikkasin poikittain monta runkopalaa kerrallaan. Kuitukangastakaan ei enää tarvittu.

Kortteja valmistui niin paljon parissa tunnissa, että niitä riitti seuraavaksi vuodeksi.

Tupsupipo lapsen isälle

Kun on tehnyt yhden tupsupipon, syntyy toinen helposti lapsen isälle. Tupsun valmistuksen mieleen palauttaminen oli suurin työ.

Pipossa on samanlainen nallevuori kuin lapsen myssyssä, suloisen pehmeää puuvillaa.

Joulusukka

Teini ei enää halunnutkaan perinteistä joulutaskuadventtikalenteria. Hän halusi joulusukan. (Siihen mahtuu enemmän...) Etsin lehdistä ja netistä, mutta ei löytynyt sopivaa tilkkusukkaa. Lopulta piirsin kaavan vapaalla kädellä. Idea "ikkunaan", josta lelut kurkistavat, löytyi valmiina.

Wexlerin metrisestä joulukankaasta riitti tilkkuja myös tähän työhön. Punainen päällikangas on kierrätetty jostain, muut tilkut maalasin silkkimaaleilla ja paistoin uunissa. Vuori on valkoista lakanakangasta, täytteenä jämäpala aiemmista tilkkutöistä. Sukan suuhun halusin jotain prameaa - ja onneksi kaapista löytyi vuosia vanha, kiiltävä vinonauhan pätkä. Myös kulkunen on (iki)vanhaa perua, varmasti omasta lapsuudestani.

Meritähti

Halusin tehdä suvun nuorimmalle jouluksi jonkin lelun, joka olisi pehmeä, mielikuvituksellinen ja helisevä. Sen piti olla sellainen, johon pikku sormien olisi helppo tarttua. Mielellään myös käytännöllinen eli mutusteltava ja pestävä.

Ensin ajattelin kalanruotoa, johon laatikoiden uumenista löytyi vuosikymmeniä sitten kerran käytetty kaava. Tyttäreni mielestä se oli pelottava ja aloimme tutkia Googlen kuvahausta, mitä muuta olisi tarjolla. Törmäsimme meritähteen, jonka tieteellinen nimi on Fromia indica. Se siis on oikeasti olemassa oleva punainen kaunistus, joka elää suurissa merissä 1 - 25 metrin syvyydessä hiekkapohjalla, koralliriutalla tai kivien päällä.

 

Lähde

Piirsin ensin meritähden näköisen, viisisakaraisen kaavan. Neulasin sen joulunpunaiseen, kaksinkertaiseen puuvillaplyysipalaseen ja ompelin sentin päästä reunasta joustavalla siksakilla. Jätin pienen kääntöaukon.

Pohdin, miten kulkusen saisi turvallisesti lelun sisälle. Sen pitäisi helistä, mutta ei tuntua kovalta. Eurokankaan kulkuspussissa muuten lukee, etteivät kulkuset kestä vesipesua. Käytin vanhaa kulkusta ja päätin unohtaa tuon tiedon.

Ompelin ensin kulkusen käsin pieneen puuvillapussiin. Tämän ompelin vähän isompaan pehmustepalaseen. Käänsin tähden, täytin sakarat sopivan täyteen ja ängin pussukan keskelle lelua. Täytin vielä hieman keskustaa joka puolelta ja ompelin käsin täyttöaukon kiinni.

Täytteenä käytin koneessa 60 asteessa pestyä ikivanhaa tyynyä, joka tuoksui nyt raikkaalta ja puhtaalta. Aivan mainiota ja riittoisaa lelun täytettä.

Eniten aikaa lelun tekemisessä meni pohdiskeluun, onko lelumeritähdellä kasvot vai ei. Jos on kasvot, ovatko ne sakarassa vai tähden keskellä. Kun aloin leikkiä, lelu ikään kuin heräsi eloon. Se liikkui sormien välissä ja mielikuvitus alkoi luoda sille ilmeitä ja eleitä. Päätin unohtaa kasvot. Hänellä kuitenkin on jalat, kädet, pää, vartalo ja pieni ääni, joka ei oikein ole kilinää, mutta jotain jutustelua silti.