Kokoan blogiini tuotoksia, joita teen ihan omaksi huvikseni. Tosin sivutuotteena ystävät, kaverit ja perhe saavat jotain pientä iloa. Itselleni teen harvoin mitään. Käsityö on päivittäisen ajattelun ja sosiaalisen toiminnan vastapainoa, meditaatiota.
Aiemmasta lahkeiden kiilakokemuksista viisastuneena päätin yrittää uudelleen. Tällä kertaa kiilat alkaisivat ainakin 10 cm ylempää, jotta polville jäisi enemmän tilaa.
Työvaiheita
Tein kaavan ja leikkasin vanhoista farkuista palat. Molemmat kiilat koostuvat kahdesta tilkusta ja vuorista, joka on mustaa lakanakangasta ja yltää vain siihen kohtaan, johon kirjonta päättyy. Halusin, että kiila joustaa yläosasta ja antaa polvelle tilaa. Myöhemmin mietin, että olisin voinut uhrata näihin kokonaiset housunpuntit, mutta en vielä tiennyt, että onnistuisin näin hyvin. Saumuroin farkun reunat ja harsin kohdan, jonka sisälle kuvio tulisi. Vuorin tehtävä on peittää lankojen päät ja suojata kirjontaa pesukoneessa.
Mietin kirjonnan aihetta noin puoli vuotta. Vihdoin sain inspiraation, kun näin Teerenpelissä ryhmän maalaamassa Vincent van Goghin Tähtikirkas yö -maisemaa, kukin omalla tyylillään.
Ykköskiilan kuvion ääriviivat ommeltu. Tein niiden mukaan peilikuvana kaavan kakkoskiilaan.
Käytin työssä näitä pistoja: etu-, varsi-, tikki-, solmu- ja ketjupisto.
Kuvion keskuskasvi, sypressi tai anopinkieli, toi mieleeni isoisäni Joosepin päiväkirjan, jossa hän kuvailee puussa olevaa vikaa nimellä halkihuolain. Minulle sanasta tulee mieleen pikkueläimen kolo tai turvapaikka. Mietin, mikä eläin voisi olla kyseessä omassa työssäni. Päädyin yöeläimeen: viirupöllöön. Löysin mannekiinin googlettamalla (linkki lähteeseen).
