maanantai 1. marraskuuta 2021

Ihaa

Nasun kanssa samalla kaava-arkilla on myös Iiris Päivisen suunnittelema Ihaa. Olin tehnyt 70-luvulla jo ainakin yhden Ihaan, ehkä kaksi. Muistan käyttäneeni materiaalina ns. jalkarättikangasta, flanellia jota armeijassa käytettiin sukkien asemesta. Muistan silloisen poikaystäväni kertoneen, että jalkarätti ehkäisee rakkojen syntymisen pitkillä marsseilla. Käteen flanelli tuntuu suloisen pehmeältä. Metsästin sitä vuosien ajan, mutta valmistus on ilmeisesti lopetettu - ja armeijakin on luopunut jalkaräteistään.

Kuvan Ihaassa on käytetty Eurokankaasta löytynyttä puuvillaflanellia, joka on lähes saman laatuista kuin Nasussa - ei kovin laadukasta ja hieman liian ohutta isoon leluun. 

Leikkasin silmän valkoisesta flanellista ja keskustan mustasta lakanakankaasta. Kiinnitin liimakankaan molempiin osiin ja applikoin ensin keskustan valkoiseen osaan ja lopuksi koko silmän oikeaan kohtaan päähän.

Hankalin kohta oli pään kiila. Sovittelin sitä useita kertoja ja lopulta turvauduin aputikkaukseen. Pään kiila päättyy kohtaan, jossa harja alkaa. Ennen harjaa piti kiinnittää korvat kiilan molemmin puolin. Saumojen risteyskohdasta oli vaikea tehdä aivan tarkka.

Harjaa varten suunnittelin ihan oman metodin: Virkkasin kaksi sopivan pituista ketjusilmukkaketjua. Pujotin virkkuukoukun avulla jokaisesta silmukasta pätkän villalankaa siten, että jäi 5 - 6 cm pitkä lankasilmukka. Tässä vaiheessa en siis katkaissut lankaa, vaan vasta kun Ihaa oli täytetty ja häntää lukuun ottamatta valmis. Aputikkasin harjat molempiin saumanvaroihin, oikeaan kohtaan niskaan, kiilan jälkeen. Tämän jälkeen ompelin aasin selkäosan valmiiksi.

Häntä on kevyesti täytetty. Tilkkuja jäi todella vähän. Jos kangasta olisi ollut enemmän, olisin ehkä ommellut hännän uudelleen ja tehnyt yläosasta pyöreän. Sauman olisi voinut laittaa alapuolelle, näkymättömiin. 

Häntä on irrotettava. Ompelin ison mustan nepparin, jolla häntä pysyy aika hyvin kiinni.

Lopputulos on hyvin lähellä muistikuvaani 70-luvun Ihaasta. "Kylkiluut" hieman erottuvat, ainakin kuvassa. Tämän olisi voinut estää vuorittamalla sivuosat.