Viisikulmio eli pentagoni inspiroi minua tekemään vielä kevään toisen pussukan. Työ oli todella hauska, mutta vaati paljon tarkkuutta. Aloitin piirtämällä mallineen jos toisenkin ennen kuin onnistuin niin, että saumat kohdistuivat lähes täydellisesti. Väriksi valikoituivat punaiset sävyt, koska tiesin sisareni pitävän niistä.
Blokki muodostuu kolmesta viisikulmiosta ja on muodoltaan kolmio. Lopuksi kolmiot ommellaan kahteen riviin, jotka yhdistetään pitkällä saumalla. Risteyskohdissa sai olla tarkkana.
Valmis työ
Sisälle tein kaksi taskua pikkutavaroita varten. Reunan kanttasin samalla kankaalla kuin vetoketjureunan. Vuori ja päädyt ovat jämätilkkua Kuka lohduttaisi Nyytiä -kankaasta, josta olin aiemmin tehnyt tyttärelleni pikkulaukun (siitä ei ole kuvaa). Kangas on jämäkkä ja vettä hylkivä. Kaikki materiaalit vetoketjua ja täytehuopaa lukuunottamatta ovat jämämatskuja. Huopa olikin kätevä kiinnittää, sillä siinä oli liima toisella puolella.
Pussukka meni pakettiin tosi littanaksi ja sen sisälle mahtui jopa kirja.
Työvaihekuvia
Tilkkupinta valmiina. Kuvion voi hahmottaa monella tavalla.
Nurja puoli: Kolmion keskikohdassa jätetään
saumavaran verran ompelematta. Saumat silitetään yhteen.
Yhdistettäessä kolmioita saumat silitetään auki.