keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kameli Kemeli

Innostuin tekemään syksyn lelukeräykseen retroleluja, joista kameli Kemeli on ensimmäinen. Se sai inspiraationsa 1970-luvulta, jolloin tein kameleita muistojen mukaan kolme - kahdesta on alla tänä syksynä otetut kuvat, yksi katosi. Löysin myös kaunolla muistiin kirjoittamani ohjeen. Sama kameli löytyy netistä sivuilta Suuri Käsityö 8/2014, mutta siellä  näkyy vain kamelin kuva, ei ohjetta tai suunnittelijaa. Ehkä kirjastosta löytyisi.

Runo "Kameli Kemeli" on Kaija Pakkasen käsialaa ja sen voi kuunnella laulettuna täältä.

Vanha kameli on moneen kertaan parsittu.
Silti siitä oli paljon hyötyä. Kuva: Anneli Aro

Tällä kamelilla on leikkinyt jo kaksi sukupolvea.
Kuva: Pirjo Peltoniemi

Tallessa oleva ohje oli hyvä, mutta ei täydellinen. Jouduin pohtimaan paljon, soittamaan siskolle ja selvittämään, kuinka monta kerrosta oli missäkin osassa ja miten kappaleet oli liitetty toisiinsa. Loppuun rakastetusta kamelista oli vaikea päätellä. Minulla oli apuna nuo kaksi yleiskuvaa, mutta niissäkin esimerkiksi sääriosa on eri tavalla.


Valitsin pääväriksi punaisen joulun vuoksi. Muut langat ovat jämälankoja siskon varastoista. Käytin enimmäkseen sukkapuikkoja ja neuloin joko aina oikein (edestakaisin) tai sileää neuletta.Varsinaiseen osien neulomiseen ei mennyt aikaa kuin pari iltaa, mutta lankojen päättely oli sitäkin työläämpää.

16 osaa

Enää puuttuvat yksityiskohdat


Ohjeessa häntä neuvottiin letittämään, mutta mielestäni munkinnyöri on jämäkämpi. Kuvassa minulla on leluun toimiva "syliote". Kaksinkertaisesta langasta tuli juuri sopivan paksuinen nyöri.

Lopuksi pähkäilin korvia. Molemmissa mallikameleissa korvat ovat ihan hassut ja lerput. Katselin netistä oikeiden kamelien kuvia ja päädyin yllä olevaan malliin.

Tiesittekö muuten, että kaksikyttyräinen kameli on luonnonvaraisena äärimmäisen uhanalainen eläin. Lisätietoa kameleista löytyy esimerkiksi täältä.

Silmät ompelin ihan viimeiseksi. Ne ovat ainoa asia, johon en ole tässä työssä tyytyväinen. Niistä tuli neliskulmaiset ja epäsymmetriset. Villalangan purkaminen kuitenkin venyttää ja nukkaa lankaa, joten se ei tullut kysymykseen.

Kameli seisoo omilla jaloillaan. Ei edes huoju.

Jotain yhteistä muumin kanssa?