torstai 12. maaliskuuta 2020

Nuppupeitot keväällä 2020

Kevätkauden teemana oli kalat. Aloitin yksinkertaisesta
ideasta, jossa leikin kirkkailla väreillä.

Tämän kalaparven tekemiseen meinasivat taidot
ja kärsivällisyys loppua.
Oli vaikeimpia tekemiäni tilkkutöitä.
Sommittelu ja värit aiheuttivat alusta
asti päänvaivaa.
Pyrstöstä tehtiin ensin suora.
Sen jälkeen se muotoiltiin omellen kaareksi.


Talvimuumit tein kreisi-tekniikalla.
Lopputulos syntyi sattumalta. 

Leikkivät kimalaiset on tavallaan tilaustyö. Tein sen 
eläkkeelle lähtevän esimieheni pojan pojalle.
Työn erikoisuutena on valkoinen tere.

Suunnitteluvaihe menossa.

Vauva sai lisäksi turvalonkerolelun.