![]() |
| Kevätkauden teemana oli kalat. Aloitin yksinkertaisesta ideasta, jossa leikin kirkkailla väreillä. |
![]() |
| Tämän kalaparven tekemiseen meinasivat taidot ja kärsivällisyys loppua. Oli vaikeimpia tekemiäni tilkkutöitä. |
![]() |
| Pyrstöstä tehtiin ensin suora. Sen jälkeen se muotoiltiin omellen kaareksi. |
![]() |
| Talvimuumit tein kreisi-tekniikalla. Lopputulos syntyi sattumalta. |
![]() |
| Leikkivät kimalaiset on tavallaan tilaustyö. Tein sen eläkkeelle lähtevän esimieheni pojan pojalle. Työn erikoisuutena on valkoinen tere. |
![]() |
| Vauva sai lisäksi turvalonkerolelun. |








