Muuton vuoksi joulukorttien valmistaminen jäi viime tinkaan eikä yksikään ehtinyt punaiseen kirjekuoreen. Käytin tänä vuonna pelkästään kaapista löytyneitä aineksia: tilkkuja, 2-puolista liimaharsoa, valkoista huopaa, valmiita korttipohjia, akvarellipaperia ja ompelukonetta. Sydämen leikkasin vapaalla kädellä; tähti-sapluuna oli jäänyt varastoon jostain nuppupeitosta.
Wellamo-opiston tilkkutyökurssin opettaja antoi tehtäväksi sommitella erilaisia ikkunoita vähän gaudin tyyliin: vapaasti.
Sen seurauksena syntyi upeita kerrostaloja, kaupunkimaisemia ja talojen asukkaita ikkunoidensa takana. Päätin käyttää tehtävään kaapissa kauan odottaneen, sinivalkoisen, vähän syksyisen kankaan. Siitä tuli kevyt varakassi reppuuni. Sen molemmin puolin on kerrostalo: toisella puolella autiotalo, jonka kaupunkiketut olivat vallanneet kodikseen, toisella puolella äveriäiden ihmisten koti, kirkkaasti valaistu, ikkunoissa pitsiverhot ja posliininorsut. Vuori on samaa sinivalkoista kangasta.
Talojen harmaa osa on rakkaasta taiteilijatakistani, jonka ostin kalliilla hinnalla putiikista. Jäljelle jäivät enää värikkäät helmiäisnapit.
Kun vaatekomeron hylly alkoi täyttyä sairaalaan menevistä leluista, piti niiden säilytykseen kehitellä jouluinen lelupussi. Olin joskus ommellut tyttärelle joulukankaasta tyynyn. Sitä ei enää käytetty, joten irrotin päällisen ja pesin sen. Leikkasin kaitaleita, sommittelin ne kaapista löytyneen punaisen kankaan kylkeen ja applikoin koneella. Lopuksi tein samalla idealla pussiin nauhan, jonka kiinnitin saumaan. Kortti on oikeasti vanha. Se löytyi anopin perittyjen valokuvien joukosta.
Jouduimme muuttamaan melkein koko lokakuun ajaksi väistötiloihin asuntomme remontin ajaksi. Tietokonetta ei voinut ottaa mukaan, mutta onneksi käsitöitä voi tehdä ilman sitä. Päätin omistautua amigurumeille ja sukille. Niitä kertyi aika paljon.
En taaskaan voinut unohtaa suosikkilelujani tilkkukissoja. Niiden tekeminen vain on niin mukavaa. Lisäksi näihin voi käyttää aiemmista töistä jääneitä kaitaleita.
Taaperoikäisen lapsen sukan koko on aina kysymysmerkki, sillä jalka kasvaa nopeasti. Pääsääntö on, että varteen luodaan 40 silmukkaa eli 12+8+12+8 silmukkaa puikolle. Kantapäähän löytyy netistä useita lähes samanlaisia ohjeita. Jalkaterä neulotaan myös 40 silmukalla, mutta terä neulotaan sitä pidemmäksi, mitä isompi on lapsen jalkaterä. Villa venyy ja muotoutuu ihanasti.
En ollut koskaan neulonut junasukkia, joten aloitin niistä. Pieni sukka valmistuu melkein yhdeltä istumalta ja helposti päivässä, jos ei ole muuta tekemistä ja telkkarista tulee hyvää ohjelmaa. Valitsin monivärisen ohuehkon sukkalangan, joten vain aloitus- ja lopetuslanka piti päätellä.
Käytin Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilla olevaa ohjetta, jonka voi tulostaa itselleen. Siinä kerrotaan myös junasukan tarina.
Kauan sitten olin kiinnostunut ns. steiner-nukeista. Tein sellaisen niihin aikoihin, kun olin vasta valmistunut opettaja ja aloitin työurani steinerkoulussa. Nukke on vieläkin olemassa, tosin erittäin huonossa kunnossa. Joka tapauksessa lainasin kirjastosta inspiroivan teoksen: Karin Neuschutzin Ommellaan nukkeja. Pehmeät nuket ja nukenvaatteet luonnonmateriaaleista (2009). Steiner-nukkea en saanut aikaiseksi, mutta kiinnostuin nivelistä, jotka voidaan tehdä helposti. Nappi kiinnitetään kankaan ulkopuolelle olkapäähän ja ommellaan vahvalla langalla ja nukkeneulan avulla käsivarren, vartalon ja vastakkaisen käsivarren läpi - ja sama takaisin.
Kirjassa on nukkeohjeiden lisäksi myös pikkuruisen nallen ohje. Löydettyäni "vahingossa" sopivan palan tummanruskeaa plyysiä oli pakko kokeilla. Piirsin vähän reilummat saumanvarat kuin ohjeessa ja keräsin rohkeuteni. Ihan pientä on nimittäin paljon vaikeampi ommella kuin isompaa. Työstä suurin osuus oli käsin ommeltavaa, mutta väistötiloissa minulla oli aikaa. - Jonain toisena päivänä ompelen vielä steiner-nuken.
Jouluksi 2023 tein ensimmäisen valkoisen pupun. Tässä välissä ehdin saada ohjekirjan jo ihan omaksi, joten täytyihän sitä käyttää.
Lähes kaikki materiaalit ovat jämiä aiemmista töistä. Vain Petteri Pupu -kangas on pakasta ostettua ja matkalaukussa Englannista asti kuljetettua. Lelusta tuli suloinen. Sairaalan lastenosastolta sain kuulla, että teinityttö ihastui ikihyväksi edelliseen pupuun. Hän ei meinannut uskoa, että sai sen omakseen.
Possupari syntyi materiaalin innoittamana. Olin jo edellisenä vuonna tehnyt yhden possuparin ja päättänyt, etten enää tuohon kaavaan koskisi. Jostain syystä laitoin sen silti talteen ja nähtyäni Wellamon tilkkulaatikossa ihan possun oloisen flanellitilkun, päätin piirtää kaavan uusiksi vanhan pohjalta. Nyt olikin paljon helpompi ommella, kun osat kohdistuivat helposti ja häntäkin onnistui kerralla, tosin kapean kierulan kääntäminen oli edelleen työlästä.
