maanantai 28. syyskuuta 2015

Junapeitto



Junapeitto oli helppo toteuttaa. Sain Harjulan tilkkukurssin opiskelijalta vaihdossa junakuosista puuvillaa ja sen kun vain sitten surruuttelin. Peitosta tuli iloinen. Hieman mietin kohderyhmää, mutta poikien siniseen yhdistettynä punainen kyllä menettelee, vai mitä.

Yksityiskohta ja nimikointinauha

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Toinen koirapeitto

Wexleriltä kauan sitten ostamastani pikku tilkusta syntyi useita koirapeittoja. Yritin taas käyttää pikkuisetkin tilkut ja tavoitella iloista fiilistä omien murheiden vastapainoksi. Mielestäni onnistuin.

Valmis peitto

Yksityiskohta

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lumiukkolakana

Lumiukkolakanan tein Peruun lähettämäni nuppupeiton lahjapaperiksi. Vanha, lakanasta purettu pitsi on maalattu pensselillä ja silkkimaalilla. Istutin sen lakanaan siten, että se somistaa pikku prinsessa päälakea.




"Perulainen" tilkkupeitto

Ystävä odotti tyttövauvaa Perussa 11 000 km:n päässä. Hänen mielivärinsä olivat oranssi, lila, tummanpunainen ja punaiset sävyt muutenkin. Toivoin, että oikean väriset tilkut löytyisivät kotoa. Lopputuloksessa näkyy monta erilaista värjäystapaa. Yritin myös tavoittaa mielikuvaani perulaisten tekstiilien värimaailmasta. Vuori on luonnonvalkoista flanellia ja välissä on amerikkalaista ekopuuvillaa, sitä parasta vauvoille.

Asiakas oli tyytyväinen. Pitää kysyä lupa, saanko laittaa kuvan tyttövauvasta peittoon kietoutuneena.

Valmis työ

Työn etenemisvaiheita

 






perjantai 18. syyskuuta 2015

Leikkivät pupuset


Valmis peitto

Leikkivät pupuset toteutin ennestään tutulla tekniikalla.  Idea oli yhdistää pupukuosiin "epäonnistuneita" tilkkumaalauksia.

Koko 45 x 50 cm. Välissä on polyestervanu. Fleece ei ole minua varten, mutta kokelin sitä pariin peittoon. En suosittele. Taustalla on pupukangasta.

Luonnos

Yksityiskohta

Yksityiskohta

lauantai 12. syyskuuta 2015

Viidakkoikkuna

Nuppupeitto Viidakko syntyi Harjulan opettajalta saamani idean pohjalta. Halusin käyttää ihan pienimmätkin tilkun jämät tähän. Viidakko- ja porokankaan sain systeriltä, joka poistaa turhia tavaroita minun innoittamanani ;)

Porokangas on toteutettu batiikki-tekniikalla. Välissä on amerikkalaista ekopuuvillaa viimeinen pala. Sitä ei saa mistään lisää. Surku, sillä se on tilkkupeittoihin paras mahdollinen välimateriaali ikinä.


Koko 45 x 49 cm


 
Takapuoli

Luonnos, jossa on väärät värit

Yksityiskohta